Kuulumisia vol xyz

10.11.2008 KLO 15:23
~2 min lukuaika

Siitä on melkein kuukausi kun olen tänne kirjoitellut, en tiedä miksi näin pitkä väli. On pitänyt kirjoittaa monista asioista, mutta yllättäen on jäänyt.
Tässä postauksessa olisi tarkoitus hieman valottaa mitä tässä on nyt tapahtunut ja no blogata jotain mielenkiintoista ja vähemmän mielenkiintoista.

Sivusto

Sivustolla nyt ei ole tapahtunut paljoa, etusivua hieman muokattu sekä päivitetty WordPressin pluggareita ja tarvittaessa itse WordPressiäkin. Salaa olen rakennellut uutta ulkoasua CV:lleni, mutta se on vielä kesken ja sitä ei ole täten julkaistu.

Eee Pc 901

Olen nyt käyttänyt omaa Eee Pc 901 miniläppäriä parin kuukauden ajan ja ajattelin pistää tähän nyt hieman ajatuksiani siitä vempaimesta.
Jos olette lukeneet aiempia postauksiani niin olette varmaan huomanneet, että olen pistänyt Eeehen Ubuntun. Mutta Ubuntu ei ollut kuitenkaan kauaa siinä, koitin myös Ubuntu Eee:tä ja eeebuntua, mutta kumpikin oli kivoja ja toimivia, mutta en kuitenkaan jäänyt niitä käyttämään.

Tällä hetkellä omassa Eeessäni on nLitellä muokattu Windows XP joka toimii lopulta loistavasti, ja se on osittain siksi, että jotkin käyttämäni ja tarvitsemani sovellukset eivät toimineet Ubuntussa, joten Windows XP sai tulla asuttamaan Eeeni kovalevyä.

Eee on loppujen lopuksi aivan loistava kone ja on asettanut itselleni uuden mielikuvan kannettavan tietokoneen koosta sillä 15.4″ näytöllä varustettu ”normaali” kokoinen läppäri tuntuu jättiläiseltä.
Ja onhan se kiva ja näppärä kun pulpetille mahtuu muutakin kuin tietokone, eli koulu/luento käyttöön aivan loistava kone.

Sekalainen säätö ja häsellys

Olen mukana Finice Ry:n hallituksessa ja sen toiminnassa. Olemme rekisteröityneet yhdistykseksi Lokakuussa 2008 eli toimintamme on alussa ja lisäinfoa saatte sivuiltamme www.finice.org.

Olen myös hankkinut ulkoisen kiintolevyn, sillä koin tarpeeksi saada helposti siirrettävän kiintolevyn, joten päädyin hankkimaan Lacien ulkoisen levyn. Tämä on toiminut vallan mainiosti minun käytössäni ja suosittelen sitä muillekkin.

Ylläpidän myös omaa virtuaalipalvelinta joka hyrrää Debianin päällä. Palvelimella pyörii bounceri sekä shelli, ja EN ole jakamassa näitä ilmaiseksi teille!

Olen myös autellut ja tehnyt ystävilleni/tutuille/tuntemattomille webbisivuja sekä koodaillut kaikessa hiljaisuudessa koodinpätkiä sinne sun tänne.

Ja kyllä olen vieläkin opiskelemassa Ammattikorkeakoulussa ja joskus olisi tarkoitus valmistua täällä, mutta siihen on vielä aikaa.

Myös nämä saattaisi kiinnostaa

HomeAssistant Dockeriin

torstaina 20.10.2022 klo 09:17
Nyt laitetaankin HomeAssistant toimimaan Docker konteissa käyttäen vanhaa konetta, Ubuntua ja Docker Composea.

Suomen Ubuntu yhteisön Eee 901 opas

maanantaina 29.9.2008 klo 09:43
Bongasin tässä oppaan Ubuntun asennuksesta Eee Pc 901 miniläppärille. Opas on parempi kuin omani, sillä siinä on kuvia käytetty apuna, jolloin asentaminen on helpompaa. Erityisesti osioinnin kuvat auttavat, lukekaa ja asentakaa. http://wiki.ubuntu-fi.org/Asus_EEE_901_konfigurointi Päivitystä 8.10 versioon on myös tehty asennusopas: http://wiki.ubuntu-fi.org/Asus_EEE_901_konfigurointi_(Intrepid_Ibex)

Pikainen katsaus

sunnuntaina 8.3.2009 klo 10:41
Hellou pitkästä aikaa. En ajatellut kirjoittaa mitään it-”soopaa” tähän väliin vaan aivan yleistä löpinää ja läpinää eli voitte odottaa sekavaa postausta näin sunnuntai aamulle. Ensinnäkin olen alkanut käyttämään Twitteriä ja se on osana sivuston tulevaa uudistusta osittain, mutta siitä lisää myöhemmin. Eli minua voitte seurailla Twitterissä http://twitter.com/MarkoK urlin takaa ja jos kiinnostaa niin alkakaa seuraamaan… Jatka lukemista Pikainen katsaus

Eee Pc 901 ja Ubuntu 8.04.1

torstaina 18.9.2008 klo 17:02
Kävin hankkimassa Prismasta 2 Gigan USB-tikun mallia Kingston DataTraveler 2 GB ja hintaa tälle tuli 9,90 € ja viiden vuoden takuulla. Ja eiliset tikulta boottamiseen liittyvät ongelmat katosivat ja pääsin asentamaan Ubuntua Eeelleni. Muokkaukset: Kohdassa 6. korjattu virheellinen poisto komento. Lisätty kuinka asennetaan Caps-lock indikaattori Eli ajattelin kertoa teille miten asensin Ubuntun omaan Eee Pc… Jatka lukemista Eee Pc 901 ja Ubuntu 8.04.1

Keskustelu

Tämä artikkeli on tuotu vanhasta blogista ja niiden artikkelien kommentointi on uudistettu. Vanhaan artikkeliin voi kommentoida vain blogin kautta, kun taas uudemmissa näytetään myös Mastodonin kautta tulleet kommentit.

Kommentoi

Voit kommentoida artikkelia alla olevan lomakkeen avulla. Roskapostin välttämiseksi kysymme sähköpostin, mutta emme julkaise sitä. Tekstikenttä ottaa vastaan vain tekstiä ja kaikki muu siivotaan pois.

Mastodon
Pixelfed
GitHub
RSS
3
0
8
1
4