Kuulumisia (vaihteeksi)

Ajattelin tehdä lyhyen postauksen kuulumisistani ja osittain kertoa niitä kuuluisia koottuja selityksiä miksi Projekti 365 on ollut pari päivä hiljainen (melkein viikon).

Viime viikonloppuna olin Maaningalla vanhempieni luona viettämässä isänpäivä viikonloppua – sekä tietty saunomassa ehkä maailman parhaassa saunassa! Sunnuntailta on kuvaa ja ne tulen julkaisemaan sille päivälle, mutta sitten se tämä viikko… Tuota noin, yksi sana: CoD… Olen käyttänyt vapaa-aikaani pelaamiseen ja sitäkään ei kauheasti ole tullut harrastettua. Tulen jokaiselle päivälle laittamaan kuvan, en tosin takaa sitä, että ne on otettu samana päivänä kuin julkaistu.

En halua ottaa tästä haasteesta liikaa paineita – enkä tehdä tästä pakkopullaa itselleni. Minulla on kameralla joitain julkaisemattomia kuvia, joita voisin käyttää tässä projektissa. Viikonloppuna olisi tarkoitus lähteä katselemaan Kuopion joulukauden avausta kameran kanssa – yritän kuvailla ilotulitustakin.

Hmm mitähän muuta, ai niin. CoD Black Opsin mainihinkin jo aiemmin ja sitä on tullut tahkottua vaihtelevasti. Yksinpelin olen pelannut sentään läpi ja se oli hyvä! Itse tykkäsin vaikka putkijuoksu on putkijuoksu, mutta mitäs CoD fani itselleen voi? Moninpeliä on tullut tahkottua ja mielenkiintoista siitä hommasta tekee se kustomoinnin mahdollisuus aina kasvoväreistä, oman aseen väriin asti. Jonkinlaista ränttiä tästä aiheesta tulee kyllä kunhan addiktoidun hieman lisää tähän. :)

Aijoo, katsomattomien listalla on ihan liikaa sarjoja! Arviolta 20+ jaksoa on tuijottelematta ja tästä voi päätellä, että ei ole tuo Projekti 365 ainoa asia mikä on jäänyt hieman vähille.

Kuvailemisiin! Hyvää kohta alkavaa viikonloppua!


Tunti uutta CoDyä!

Bongasin netistä tunnin pituisen videon uudesta CoD Black Opsista. Viime vuonna hypetin aika kovasti CoD MW2:sta täällä, mutta tänä vuonna hypetys jää oikeastaan tähän postaukseen.

Kyllä olen ennakkotilannut sen, kyllä se on minulla ensi viikon tiistaina kun se julkaistaan ja kyllä aion tahkoa yksinpelin läpi ja moninpeliä monta monituista tuntia! (sry muu elämä!)

Katsokaahan tämä tunnin pituinen video CoD Black Opsin moninpelistä!

YouTube Preview Image

Pelaamisesta juttua

Tällä kertaa sukellan pelien maailmaan blogissani (ylläri..). Kaikki jotka on vähääkään katsonut blogia tietää, että pelaan erinäköisiä pelejä ja vieläpä FPS painotteista. Nyt ajattelin kirjoitella asiaa peleistä joita olen viime aikoina pelannut niin PC:llä kuin Xboxilla. Tämän viestin tarkoituksena olisi saada lisää porukkaa pelaamaan vaikka minun kanssani olis sinulla sitten PC tai Xbox, mutta siitä lisää lopussa.

Borderlands (Xbox 360)

Ostin Borderlandsin Xboxille vasta viime perjantaina kun kaverini kehui sitä loistavaksi co-op peliksi split-screenissä. Olen tosin pelannut Borderlandsia aiemmin PC:llä, joten peli ei ole tuntematon minulle vaan tiesin mistä on kyse. Koitin peliä perjantaina ja pari tuntia sen parissa meni kuin siivillä ja olin koukussa. Kyseessä on nimittäin aivan loistava peli Xboxille ja jopa minäkin tottunut hiiren käyttäjä sain padilla panokset osumaan kohilleen.

Ja kyllä, kaveri oli oikeassa! Peli on loistava jaetulla kuvaruudulla ja se on loistava yksinpelinäkin, mutta silti kaipaa sitä kaveria siihen. Ei, en ole vielä Xbox Liven kautta pelannut muiden kanssa Borderlandsia. Lähinnä siksi en ole, koska hahmoni on vasta lvl 20+ ja haluaisin hieman parempia leluja kaverille käyttöön. Ajaminen tosin oli aluksi hieman hämmentävää, mutta siihenkin pääsi sisälle suhteellisen nopeasti.

DLC paketteja en ole ainakaan vielä ostanut Borderlandsiin, mutta kunhan pelaa ensin perusversiossa olevat läpi niin katsellaan sitten lisää roinaa peliin.

Suosittelen Borderlandsia erittäin lämpimästi niin boxille, kuin muillekkin laitealustoille. Pelissä on sitä paitsi aseita aivan TUHOTTOMASTI eli valinnan varaa on liiaksikin asti välillä kun ei millään haluaisi luopua räjähtäviä panoksia ampuvasta konekivääristä. Katsokaa alla oleva video Borderlandsista ja kommentoikaa!

YouTube Preview Image


CoD MW 2 (PC, Xbox 360)

Tämä peli on mainittu useaan otteeseen blogissani, varsinkin ennen sen julkaisua. Joten tiedätte, että pelaan CoDyä ja olen pelannut sitä United Offensivesta lähtien. En ole parhaita pelaajia tässä pelissä, vaan on huonoja ja hyviä päiviä. Kuten jo Borderlandsin kohdalla sanoin en oikein hallitse Xboxin padin kanssa pelaamista ainakaan FPS pelien kohdalla, vaan hiiri on se väline minulle. CoDyn pelaaminen on jäänyt kuitenkin boxilla vähemmälle, koska enemmän tulee PC:llä pelattua CoDyä ja sitä ei sitten boxilla välttämättä jaksa niin paljoa.

Peli kuitenkin koukuttaa vielä niin moninpelin kanssa kuin yksinpelissäkin. Sekä SpecOps tehtävät tässä pelissä ovat loistava keksintö! Ainoita asioita mitä haukkusin tässä pelissä on dedicated servereiden puute, matchmakingin bugisuus sekä spawnit. Muuten peli on loistava. Ja kuten muissakin, tässä pieni video CoDystä.

YouTube Preview Image


Battlefield: Bad Company 2 (PC)

Uusin Battlefieldi ja en voi sanoa kuin, että LOISTAVA peli on kyseessä. Tulee viemään rankasti peliaikaa CoDyltä pois. Pelasin Betaa kun se oli käynnissä ja nyt on peli julkaisussa ja sitä tulee pelattua Borderlandsin kanssa eniten seuraavien viikkojen ajan. Peliä olen pelannut vasta pari tuntia ja moninpeli on LOISTAVA, yksinpelistä en niinkään välittänyt, mutta pitää sitäkin koittaa tahkota jossain välissä eteenpäin.

Tuhoutuvat rakennukset, seinät, aidat ja kaatuvat puut! Kerrassaan mahtavaa! Tosin se tunne kun olet ikkunassa ampumassa vihollista ja seuraavaksi huomaat kun sinko tulee kohti ja jos satut selviämään niin kappas kun tuli taloon uusi ja mahtava aukko ikkunan tilalle.

Ja alla on arvostelu Battlefieldistäkin.

YouTube Preview Image


Verkostoituminen

Kuten sanottua, peliseura olisi jees joskus! Eli listaanpas tähän nyt tunnuksia mitä voitte vapaasti lisätä kaverilistoille, tietysti TOIVON, että ilmottaisitte vaikka kommentilla, että olet lisännyt minut tai muuten tunnistaisit itsesi minulle.

Steam: markokaartinen (Pelilista)
Xbox 360: ZeTakes (CoD MW2, GoW2, Borderlands, L4D2, NHL10)
BF BC 2: ZeTakes

PC:llä pelaamisen kanssa käytän TeamSpeakkia ja minulla on hallinnassa myös serveri sitä varten.
IRCin kautta voi tulla kyselemään, en tiedä vielä luonko kanavaa tätä varten (riippuu tuloksista), mutta Marko @ Quakenet tiedoilla tavoitatte.

Pelaan pääasiassa silloin kun joudan, eli silloin kun en tee töitä tai ole koulussa tai muuten varattu. Yleensä yömyöhään tai sitten päiväsaikaan, riippuu täysin päivästä ja aikataulusta. Tämänkin takia jonkinlainen IRC-kanava voisi olla passeli jos porukkaa ilmaantuu.

Olen myös joskus ylläpitänyt pelipalvelimiakin, mutta nyt en ole siihen sijoittanut rahaa. Tosin jos BF BC 2 tulee halukkuutta muillakin niin siihen on ehkä innostusta alkaa säätämäänkin.
Heittäkää ideoita peleistä!? Ehdotuksia, mitä vaan! Kommenttia tulemaan!

Ja tarkoituksenani on vain pitää hauskaa! Ei mitään muuta, tulkaa huutelemaan IRCissä, kommenteissa, sähköpostissa tai Xbox Livessä.

See you online!!


Tulossa lähiaikoina

Sivusto siirretään toiselle palveluntarjoajalle ensi viikolla, joka aiheuttaa lyhyen katkon sivuston toiminnassa.

Sitten testailin äskettäin CoD MW2 pelien nauhoittamista Frapsilla ja tulokset olivat positiivisia. Pari pientä pulmaa on ratkaistava, lähinnä se ettei pelikaverin äänet tule nauhoitukseen mukaan. Eli tuosta voimme päätellä, että gameplay videoo on tulossa ja samalla saan harjoiteltua videoiden editointia eli jotain pientä kikkailua ja leikkimistä on videoissa havaittavissa.

Katsellaan, odotellaan ja hyvää viikonloppua!


Pari vidiä MW2:n boostereihin liittyen

Edellisessä kirjoituksessa mainitsin boosterit CoD MW2:ssa ja löysin pari aivan LOISTAVAA videota! Näin sitä pitää!!!!!

YouTube Preview Image YouTube Preview Image