O hai! Pitkästä aikaa!

O hai!! En ole pariin kuukauteen kirjoitellutkaan tänne ja päätin, että nyt on katkaistava tämä blogaamattomuuden putki.
Tämän blogauksen tarkoitus on hieman kerrata parin kuukauden tapahtumia eli edellisen postauksen jälkeisiä säätöjä/hankintoja (Lapselle leluja).

Leluja ja dataromua

Aloitetaan näistä leluista ensimmäisenä! Eli olen hankkinut tuon iPhonen, kyllä luitte oikein Applen iPhone 16gig tuli hankittua tässä reilu kuukausi taaksepäin ja olen ollut erittäin tyytyväinen kyseiseen puhelimeen ja odottelen 3.0 versiota jo sormet syyhyten! En ole kokenut tarvetta jailbreikata puhelintani, sillä se ei tuo minulle mitään mitä minä tahtoisin siihen.
Kamerakin tuli hankittua kuten mainitsin jo ja siihen myös 4 gigaisen muistikortin. Olen tähänkin ollut tyytyväinen ja kuvanlaatu ja ominaisuudet on minun kaltaiselle kuvaajalle aivan tarpeeksi. Joten en todellakaan kadu sitä et päädyin normaaliin digikameraan enkä digijärkkäriin. Samassa paketissa tuli kamera, kaksi akkua, laturi akuille ja kotelo joten minun mielestäni erittäin kattava ja hyvä setti!

eeeshotti1

Olen myöskin tehnyt itselleni erittäin älykkään/tyhmän havainnon sillä asentelin taas vaihteeksi omaan Eee 901 miniläppäriin Windows XP:n ja tuunailin sitä hieman ja päädyin lopputulokseen, että se on yksinkertaisesti minulle paras vaihtoehto Eeehen!
Päädyin tähän ratkaisuun, koska XP on nopea, pienikokoinen ja se yksinkertaisesti toimii Eee 901:llä loistavasti minun mielestäni. Ja mikä parasta akkukesto on sen 5-6 tuntia, jolloin kone kestää sen koulupäivän verran vaikka ei aina pääsisikään pistokkeen ääreen ahtamaan lisää virtaa koneelle.

Sitten hieman lisää hankintoja, pistin tilaukseen uuden prosessorin tietokoneeseeni. Prosessori on mallia Intel Core 2 Quad Q8200 2.33GHz ja tilasin samalla 1 teratavun kiintolevyn koneeseeni. Muuten tuosta alkuperäisestä kone ei ole muuttunut paitsi seuraavat on hankittu: muistia 2 gigaa lisää, näppäimistö vaihdettu Logitech Waveen ja hiiri vaihdettu Logitech MX Revolution langattomaan laser hiireen. Ja ettei ihan unohdu niin kaiuttimetkin on hankittu ja nekin on yllättäen Logitechin Z-3e 2.1 kaiuttimet.

Elämä on laiffii

Lammas haalareissa - kiitos piirtäjälle!

Ja tässä vaiheessa alkaa se osuus jonka pitäisi jollain tavalla keskittyä minun elämään (ai mulla on semmonen?).
Kuten jo mainittua leluilla on tullut leikittyä ja kappas kummaa kun menin reilu viikko sitten vanhenemaankin. Olen nykyään jo 22-vuotias opiskelija (kyllä opiskelen vielä tietotekniikkaa).
Ai niin vappu! Kyllä juuri se opiskelijoiden ja työläisten juhla, jolloin ne joilla on valkoinen vappuhattu lukiosta voi sen laittaa päähänsä (ja minähän en tämmöistä omista!). Itsehän liikuin vappuna aniilinpunaisissa haalareissa Kuopion keskustan tuntumassa ja kyllä tulihan sitä jotain maisteltuakin.

Entäs sitten? Kesä edessä ja tukkaa ei ole paljoa päässä. Tosin kesä menee koodaillessa erästä websovellusta eräälle firmalle, joten tekemistä ei puutu!

HYVÄÄ TULEVAA KESÄÄ KAIKILLE!!


Lapselle leluja

ToyJostain olen kuullut, että kaikissa meissä asuu pieni lapsi ja toinen kuulemani lause on “antaa lapsen leikkiä”. No leikkimiseen lapsi tarvitsee leluja ja olen huomannut, että mitä vanhemmaksi tulen niin sitä kalliimmaksi sisäisen lapseni lelut tulevat (Eee Pc 901).
Eli tässä kirjoituksessa tulen hieman kertomaan mitä leluja tulen saamaan tässä lähiaikoina ja tietysti saatte kommentoida (suositeltavaa) kirjoitusta.

Kännykkä

Eli, kuten osa tutuistani tietää olen hankkimassa uutta kännykkää, koska vanhan Nokia N80 kännykän kytky alkaa olla lopussa. Joten “looginen” ratkaisu on hankkia uus vekotin, jolla Marko voi sitten leikkiä.

Ja tässä vaiheessa osa jo varmaan arvaa, että kyseessä on iPhone, sillä onhan siitä ollut juttua aikaisemminkin.
Nyt varsinkin kun uusi 3.0 versio julkaistiin (tulee kesällä saataville) niin iPhonen hankinta vahvistui sen myötä.
Eli tulette jossain vaiheessa näkemään kuvaa/videoo kyseisestä luurista, sekä vinkkejä ja jotain mitä keksin.

Kamera

Oli jo aikakin, en ole ikinä omistanut kameraa, jota voisi hyvällä omatunnolla sanoa kameraksi.
Päätin korjata tämän epäkohdan ja tilasin Canon Digital IXUS 85 IS digikameran ja tämän pitäisi tulla minulle postissa ensi viikolla (tai ainakin toivon näin).

Mutta ehkäpä keksin sille jotain käyttöä, joka voisi kiinnostaa jopa niitä paria lukijaa siellä näytön toisella puolen.


Eee Pc 901 ja Windows 7 beta

Joku aika sitten tuli tyrkylle Windows 7 beta ja tietenkin menin ja nappasin sen itselleni. Päätin alkuviikosta sitten testata sitä omalla Eeelläni ja tässä hieman kuvaa et millaiselta se näyttää.

Löysin Eeeuserin forumeilta varsin pätevät ohjeet ja seurailin niitä ja lopputuloksena on toimiva Windows 7 asennus omalla Eelläni.

Se häiritsee, että vaikka pienensin asennusimagea ohjeiden mukaan niin silti tila on vähän ahtaalla, sillä vapaata tilaa 4 gigan osiolla on vain alle gigatavu. Ja tämä on oikeastaan suurin huolenaiheeni tässä asennuksessa.
Windows 7:n ominaisuudet ja ulkoasu ja sen erilaisuus Xp:n ja Vistan välillä on joiltain osin selkeä, mutta se on varmaa, että Windows 7 ei vie muistia läheskään yhtä pahasti kuin Vista. Eli olen aika tyytyväinen tähän lopputulokseen.

Paintin ulkoasua on muokattu (miten he ovat uskaltaneet) ja samaten WordPadistä on tehty enemmän Office 07 näköinen, tosin tämä taitaa olla uusi tyyli miten Microsoft tulee jatkossakin näyttämään sovelluksensa.

Ja sitten hieman kuvaa:


Ubuntu ja Eee ne yhteen soppii

Kyseistä kirjoitusta tullaan todennäköisesti muokkaamaan aamulla lisää!
Syynä on myöhäinen ajankohta ja mahdolliset ajatushäröt.

Uskokaa tai älkää, mutta kyllästyin Windosiin omassa Eeessäni. Osittain syynä oli UbuntuDeveloperWeek ja osittain syynä oli vain se, että tahdoin vaihtelua Windows täyteiseen maailmaani. Tietty minulla palvelimilla hyrräilee Linuxi, mutta pöytäkoneessa on Vista ja Eeessäkin oli Windowx XP, mutta nyt Eeessä on Ubuntu 8.10.

Aiemmassa postauksessani sanoin, että Eeessäni on CrunchEee, mutta se ei vastannut halujani täysin joten siirryin Ubuntuun. Jaa kirjoitankin tätä postausta Eeellä ja vieläpä Ubuntussa, mutta lisättäköön, että kirjoitan tätä yöllä kolmen aikaan ja noin 10min säädön ansiosta sain vielä Nokia N80 kännykkäni kautta Bluetooth yhteyden yli tämän nettiin.

Eli kun kaikilta meni toi täysin ohi niin jospa hieman simppelimpi “kuvaaja” olisi tarpeen:
Eee Pc 901 (Ubuntu 8.10) –> Bluetooth –> Nokia N80 –> 3g –> Internet

Eipä tässä oikeastaan kummempia, hyvät yöt vaan teillekkin.

Kyseinen postaus on kirjoitettu Eee Pc 901 miniläppärillä käyttäen Ubuntu 8.10 käyttöjärjestelmää.
Huomioitavaa on myös ajankohta jolloin viesti on kirjoitettu (kello 3 yöllä)


Pari Firefox lisäosaa Eeelle

Lupailin teille opasta tästä aiheesta joten tässä se on.

Oletuksena Firefox näyttää seuraavalta:

Tarkoituksena on luoda hieman lisää tilaa sivun näkymiselle ja se on erittäin simppeli operaatio ja seuraavien ohjeiden avulla se onnistuu.

Aloitetaan asentamalla kaksi lisäosaa:

Tämän jälkeen käynnistä Firefox uudestaan.
Käynnistyksen jälkeen muokataan työkalupalkkeja, joka tapahtuu seuraavan polun kautta:
View (Näytä) -> Toolbars (Työkalupalkit) -> Customize (Muokkaa)

Tämän jälkeen vedä kaikki mitä halut, aivan ylimpään palkkiin, jolloin Firefox näyttäisi tältä:

Seuraavaksi poistamme ylimääräiset työkalupalkit, mene View (Näytä) -> Toolbars (Työkalupalkit) ja poista täpät molemmista.
Jonka jälkeen Firefox näyttää tältä:

Ylimääräistä

Itse löysin vielä yhden loistavan lisäosan nimeltä Fast Dial.
Jos asennat sen ja haluat Fast Dialin aukeavan kotisivunasi niin määritä kotisivuksi chrome://fastdial/content/fastdial.html

Lopullinen tulokseni