Etäduunia

torstai 2. syyskuuta 2010

Bongasin The Oatmeal saitilta sarjakuvan ja ajattelin käydä sen osat läpi tässä. Linkki sarjakuvaan: http://theoatmeal.com/comics/working_home

Sarjakuvahan näin nopeasti suomennettuna on: Miksi kotona työskentely on sekä upeeta ja kauheaa. Ajattelin antaa näihin aiheisiin oman näkökulman ja te voitte kommentoida myös!

Etätyössä hienoa

Ei tarvitse herätä tuskallisen aikaisin

Tämä on kyllä hyvä puoli kotona työskentelyssä kun ei mene aikaa siihen, että menee työpaikalle ja jää aikaa nukkumiseen. Myös sekin, että voi vaikuttaa itse siihen milloin työpäivä alkaa ja milloin loppuu. Tosin eipä ole yksi tai kaksi kertaa puhelin soinut aamulla.

Vähemmän vietettyä aikaa autossa

Tämäkin on hyvä puoli, kun ei tarvitse ruuhkassa istuskella.

Vähemmän keskeytyksiä

Tämä taas riippuu tilanteesta. Jos olet yksin kotona ja ei ole tosiaan muita häiritsemässä niin tämä pitää paikkansa. Tilanne voi olla toinen jos kotosalla on joku muu.

Vähemmän ulkona syömistä

Tämäkin pitää sinänsä paikkansa jos työpaikalla ei ole omaa ruokalaa tai ei ota omia eväitä. Kotona ruoan voit tehdä itse ja siihen aikaan kuin on nälkä.

Joustava aikataulu

Totta, niin totta. Et ole rajoitettu siihen, että teet sen ma-pe 8-16 ajan töitä vaan voit hieman joustaa ja tehdä muulloin sitten hommia. Kunhan muistaa, että tekee sovitut työt!

Kauheaa etätyössä

Sosiaalisten taitojen heikkeneminen

Ei pidä ainakaan omalla kohtaa paikkaansa! Sosiaalista kanssakäymistä voi harrastaa muunkin kuin työn puitteissa.

Häiriötekijät

Totta, osittain. Tietty töissäkin tulisi samalla tavalla seurattua välillä uutisia ja muita sivuja. Se tuo pienen tauon siihen työntekoon.

Stressi suhteessa

En koe tätä ainakaan tällä hetkellä todeksi. Aika näyttää pitääkö tämä paikkansa.

Rytmin katoaminen

Rytmi ei sinänsä ole kadonnut, se on pysynyt hallinnassa.

Työkavereiden kanssa vitsailun väheneminen

Tämä voi pitää paikkaansa, mutta kun työkaverikin tekee samalla tavalla etätyötä ja on koneen päässä samaan aikaan kuin itsekin niin ei tämä omassa tapauksessa ole vähentynyt minnekkään.

Loppusanat

Lopuksi ottakaa huomioon, että olen tehnyt vajaa 1.5 vuotta töitä kotoa käsin ja ei ole ollut isompia ongelmia tämän työtavan kanssa. Sekä työntekijä, että työnantaja on ollut tyytyväinen työn tulokseen.

Kommentoikaa ja kertokaa oma mielipiteenne!

Share and Enjoy:
  • Facebook
  • Twitter
  • Tumblr
  • del.icio.us
  • Digg
  • Google Bookmarks
  • StumbleUpon
  • Live
  • LinkedIn
  • MySpace
  • Ping.fm
  • Reddit
  • RSS

Minecraft

tiistai 31. elokuuta 2010

Koska sivupohjaa ei näy vieläkään niin pitää kertoa sen myöhästymiseen syykin. Kyseessä on peli nimeltä Minecraft. Löysin pelin uudestaan viikko sitten, aiemmin olin pelannut ilmaista rakentelu versiota selaimella ja nyt löysin Youtubesta videoita kyseisestä pelistä ja se oli sitten menoa se.

Kyseessä on siis Markus “Notch” Perrsonin kehittämä erittäin addiktoiva hiekkalaatikkopeli. Pelin satunnaisesti generoima maailma on ISO! ja siellä voi pelaaja tehdä mitä lystää. Haluatko rakennella linnoja, tehdä järjettömiä rakennuksia, kaivaa tai jotain muuta? Mielikuvitus on oikeastaan rajana (tosin peli on Alpha vaiheessa, joten ihan kaikkea mitä halajat ei välttämättä voi tehdä).
Pelissä on myös vihollisia, jotka spawnaavat öisin avoimille alueille ja jos kaivoksia satut kaivamaan niin varo pimeitä luolia! Voit rakennella erilaisia työkaluja, aseita, suojia ja materiaaleja. Tuli tuossa rakenneltua laava lattiaakin.

Kaivoksien tekeminen on melkein välttämätöntä, mikäli haluat löytää resursseja kuten timanttia, hiiltä, rautaa ja redstonea.
Itse olen rakennellut omaan ensimmäiseen maailmaani kaksi kaivosta.
Ensimmäinen menee viistossa täysin pohjaan asti ja jatkuu siitä tunnelina pohjaa pitkin. Sieltä tuli löydettyä hyvin resursseja ja törmäsin siellä laavaankin ensimmäisen kerran.
Toinen kaivos menee pystysuoraan pohjaan asti ja jatkuu taas vaakasuoraan tunnelina, kunnes nousee viistossa maan päälle. Tämä kaivos tulee eri paikassa ylös kuin oma tukikohtani, joten sinne toisen tukikohdan rakentaminen on oma projektinsa.

Ajattelitte varmaan ensimmäisenä kun näitte kuvan tästä pelistä, että “HYI HELKUTTI MITKÄ GRAFIIKAT”. Tietty pelissä on hieman “vanhahtavat” grafiikat, varsinkin siltä aluksi tuntuu kun on tottunut hienoihin grafiikkoihin. Mutta peli on äärimmäisen addiktoiva ja grafiikasta viis se toimii suhteellisen hyvin vaikka onkin Alpha vaiheessa.

Suosittelen itse peliä kaikille ja tällä hetkellä olen saanut pari ihmistä innostumaan tästä pelistä ja toivottavasti saisin muitakin innostumaan tämän kirjoituksen myötä.

Mainittakoon vielä, että pelistä on olemassa moninpeli versio, mutta se on vielä suhteellisen buginen. En ole kunnolla testannut moninpeli serveriä vielä, mutta tulen testailemaan sitä enemmänkin.

Käykää kurkkaamassa Minecraftin sivuja osoitteesta www.minecraft.net ja lopuksi teille vielä video eilisestä löydöstä kaivoksessa.

YouTube Preview Image
Share and Enjoy:
  • Facebook
  • Twitter
  • Tumblr
  • del.icio.us
  • Digg
  • Google Bookmarks
  • StumbleUpon
  • Live
  • LinkedIn
  • MySpace
  • Ping.fm
  • Reddit
  • RSS

Näyttääkö tutulta?

lauantai 28. elokuuta 2010

Tämä näyttää suhteellisen tutulta, sekä tämän päivänen tila on aika pitkälti tuossa. (lähde)

Share and Enjoy:
  • Facebook
  • Twitter
  • Tumblr
  • del.icio.us
  • Digg
  • Google Bookmarks
  • StumbleUpon
  • Live
  • LinkedIn
  • MySpace
  • Ping.fm
  • Reddit
  • RSS

Asuntomessuilla

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Kävin viime perjantaina viettämässä jokusen tunnin Kuopion asuntomessuilla. Harvemmin tulee tilaisuus lähteä töllistelemään taloja tämänkaltaiseen tapahtumaan. Oli muuten ensimmäinen kerta asuntomessuilla!

Onhan se mielenkiintoista käväistä talossa, jonka hintalapussa komeili 850 000 euroa. Voin kyllä sanoa, että oli komia ja vieläpä hyvällä paikalla!

Aloinkin siellä pohtimaan, että kuka asuntomessuilta loppuunsa talon haluaa? Sillä nyt nähtyäni sen paikan niin siellä on taloa vieri vieressä. Eli ei pahemmin sitä omaa rauhaa vaikka asuisitkin omakotitalossa. Sekä omaa pihaa ei kaikissa taloissa ollut nimeksikään.
Myös se, että parhaimmillaan asuntomessuilla on käynyt yli 7 000 kävijää päivässä (SavonSanomat) – näiden ihmisten on pakko jättää jonkinlaista jälkeä taloon/rakenteisiin/materiaaleihin/yms. Ja onko kiva itse mennä taloon asumaan jota on pällistellyt tuhansia ihmisiä?

Share and Enjoy:
  • Facebook
  • Twitter
  • Tumblr
  • del.icio.us
  • Digg
  • Google Bookmarks
  • StumbleUpon
  • Live
  • LinkedIn
  • MySpace
  • Ping.fm
  • Reddit
  • RSS

Vuosi 2009

tiistai 29. joulukuuta 2009

Vuosi 2009 alkaa olla lopuillaan (onneksi!) ja pohdiskelin useaan otteeseen pitäisikö edes kirjoittaa tätä viestiä sillä en koe, että vuodessa 2009 olisi loppujen lopuksi mitään kirjoittamisen arvoisa koontia ollut.
Mutta päätinpä vilkaista blogin arkistoa ja katsella mitä olenkaan loppujen lopuksi teille asti kertoillut tästä vuodesta, sillä en nyt kaikkea (en todellakaan) kerro tässä blogissa. Osa jää pois ja osa tulee kirjoitetuksi.
Joten koitetaanpas kerrata jotenkin vuotta 2009, eli on tulossa sekalaista tekstiä!

Otsikoita kun tutkailen niin blogin sisältö on ollut suhteellisen it-painotteista (kuten pitääkin). Tietysti jotain vähän henkilökohtaisempaa on kuten muutosta juttua ja näin mutta enemmän juurikin it sälää.

Peleistä on jonkin verran tullut hypetettyä, lähinnä juuri sotapeleistä kuten CoDyt, Operation Flashpoint ja America’s Army. Mutta ne on pelejä mitä pelaan joten odotettavissahan se tämäkin oli.

Liiinuxit, joo niitä. Niistä on ollut juttua niin Eeen kanssa kuin perus häsläys niitten kanssa, on totta että on tullut säädettyä enemmän Linuxien kanssa, mutta tosin webbipalvelin puolen kanssa enemmän. Sillä olen loppujen lopuksi menossa siihen suuntaan “urallani”, että tulen todennäköisesti tekemään töitä www-puolen hommissa, en ehkä niinkään sivujen suunnittelussa vaan ihan koodipuolen toteutuksissa.
Osa tietää, osa ei. Olen ollut kohta vuoden päivät erään yrityksen kanssa tekemisissä ja toteuttamassa heille webbisovelluksia (en täysin yksin vaan kaverin kanssa). Ja tätä kautta tullut saatua kokemusta ja taitoa toimia tällä alalla. (plus roppakaupalla ressiä ja vapaa-ajan katoamista kun pitäs sitä kouluakin käydä vielä samalla).

Hmm… mitäs meinasinkaan seuraavaksi kirjoitella… keskeytettiin.. Ai niin sosiaaliset mediat. Niistä on ollut juttua jonkin verran, esim. Twitteristä ja Facebookista ja tulette huomaamaan vielä lisää tässä tulevien viikkojen aikana. Ja tämähän liittyy osana myös PeLE projektiin, joka taas liittyy opiskeluihin. Ja jep vieläkin tietotekniikkaa tosin kohta alkaa olla viimeisiä hetkiä koko koulussa.

Mitäs muuta, niin leluja, tietokoneita, sälää ja mitäs kaikkea sitä onkaan tullut vuoden aikana hankittua tänne kämppään kun vähän pääsi työhön niin oli jotain mitä käyttääkkin. Eli on tullut päiviteltyä konetta, hankittua iPhone, hankittua työkäyttöön läppäri, Xbox 360 ja mitäs muuta… unohdin ehkä jotain, mutta ei sillä niin väliä.

Olikohan se siinä se vuosi 2009 ainakin blogin puolelta.. hmm.. Ulkoasu on tietty uudistunut taas X kertaa vuoden aikana ja tälläkin hetkellä se on työn alla oikeastaan, joten ei uutta siinäkään.

Mitäpä jäi päällimmäisenä mieleen vuodesta 2009?
Tällä hetkellä pitää melkein sanoa, että työt jäi mieleen ja on mielessä. Sekä asiat joita ei aleta blogin kautta jakelemaan.

Mitäpä odotan vuodelta 2010?
Tähänkin voisi sanoa, että töitä. Mutta myös tavoitteena olisi saada Tradenomin paperit taskuun.

No jopas sille tuli pituutta.Tämä merkintä jää todennäköisesti vuoden 2009 viimeiseksi, joten hyvää tulevaa vuotta 2010!

Share and Enjoy:
  • Facebook
  • Twitter
  • Tumblr
  • del.icio.us
  • Digg
  • Google Bookmarks
  • StumbleUpon
  • Live
  • LinkedIn
  • MySpace
  • Ping.fm
  • Reddit
  • RSS

Kun asiat menee päin honkia

perjantai 15. toukokuuta 2009
Kommentointi suljettu

Tehdääs välistä jotain semmoista mitä en ole tänne blogin puolelle tehnyt pitkän aikaan ja sehän on se, että typottelen juttu näinkin vähän aikaa tapahtuneesta.

<avautuminen>

Eli aloitetaas tästä nörtimmästä asiasta.
Nimittäin oma shelli/web/säätö -palvelin hosti meni Futuronin hoiviin ja ne jotka tietää yhtään tästä alasta niin kiroaa Futuronia NYT. (kiitos)
Joten tämä tietää siirtoa Futuronilta toisaalle. Se uusi paikka ei ole vielä varmistunut ja sitä ei ole tilattukaan vielä.
Kyllä nyt joku pissii omaan pakkiin (intti vertaus) tässä hommassa, sillä menivät yhden loistavan palvelun pilaamaan totaalisesti, niin palvelun kuin hinnan puolesta.

Ja ihan kuin tämä ei tuottaisi tarpeeksi ongelmia minulle, niin tässä niitä tulee ampärillinen lisää.
Jotkut tietää, että täällä on remppa menossa (siis taloyhtiössä) ja siihen liittyen tämäkin kämppä rempataan, mutta asioilla on tapana mutkistua ja muuttua hyvinkin pikaisesti. Sain tänään lippulappusen postiluukusta, jossa luki seuraavaankaltaista: “1.6. alkaen seuraavien asuntojen vedentulo katkaistaan (ja kyllä asuntoni oli listassa) ja tällöin ei vettä tule.”
Noh tämähän tietysti pistää ketuttamaan hieman lisää vielä sillä kuten tarkkaavaiset tajuaa niin 1.6. on 2 VIIKON päässä. Ja eikä tässä vielä kaikki! Vesikatko kestää reilut 3kk ja tässähän ei ole mitään järkeä enää jäädä asumaan tähän, koska 3kk ajalta EN ala maksamaan vuokraa.
Eikä tässäkään vielä kaikki! Ja nyt jotkut ajattelee: “mene kesäksi porukoille tjs.”. Muuten joo, mutta kesä on oltava näillä seuduille erinäisten töiden takia ja porukat asuu liian kaukana tähän tarkoitukseen soveltuen, joten ainut mahdollisuus on hankkia suhteellisen lyhyellä varoitusajalla asunto ja muuttaa ja ja ja ja ja…. (ressi)

</avautuminen>

Kiitos ja hyvää yötä!

Share and Enjoy:
  • Facebook
  • Twitter
  • Tumblr
  • del.icio.us
  • Digg
  • Google Bookmarks
  • StumbleUpon
  • Live
  • LinkedIn
  • MySpace
  • Ping.fm
  • Reddit
  • RSS

O hai! Pitkästä aikaa!

torstai 7. toukokuuta 2009

O hai!! En ole pariin kuukauteen kirjoitellutkaan tänne ja päätin, että nyt on katkaistava tämä blogaamattomuuden putki.
Tämän blogauksen tarkoitus on hieman kerrata parin kuukauden tapahtumia eli edellisen postauksen jälkeisiä säätöjä/hankintoja (Lapselle leluja).

Leluja ja dataromua

Aloitetaan näistä leluista ensimmäisenä! Eli olen hankkinut tuon iPhonen, kyllä luitte oikein Applen iPhone 16gig tuli hankittua tässä reilu kuukausi taaksepäin ja olen ollut erittäin tyytyväinen kyseiseen puhelimeen ja odottelen 3.0 versiota jo sormet syyhyten! En ole kokenut tarvetta jailbreikata puhelintani, sillä se ei tuo minulle mitään mitä minä tahtoisin siihen.
Kamerakin tuli hankittua kuten mainitsin jo ja siihen myös 4 gigaisen muistikortin. Olen tähänkin ollut tyytyväinen ja kuvanlaatu ja ominaisuudet on minun kaltaiselle kuvaajalle aivan tarpeeksi. Joten en todellakaan kadu sitä et päädyin normaaliin digikameraan enkä digijärkkäriin. Samassa paketissa tuli kamera, kaksi akkua, laturi akuille ja kotelo joten minun mielestäni erittäin kattava ja hyvä setti!

eeeshotti1

Olen myöskin tehnyt itselleni erittäin älykkään/tyhmän havainnon sillä asentelin taas vaihteeksi omaan Eee 901 miniläppäriin Windows XP:n ja tuunailin sitä hieman ja päädyin lopputulokseen, että se on yksinkertaisesti minulle paras vaihtoehto Eeehen!
Päädyin tähän ratkaisuun, koska XP on nopea, pienikokoinen ja se yksinkertaisesti toimii Eee 901:llä loistavasti minun mielestäni. Ja mikä parasta akkukesto on sen 5-6 tuntia, jolloin kone kestää sen koulupäivän verran vaikka ei aina pääsisikään pistokkeen ääreen ahtamaan lisää virtaa koneelle.

Sitten hieman lisää hankintoja, pistin tilaukseen uuden prosessorin tietokoneeseeni. Prosessori on mallia Intel Core 2 Quad Q8200 2.33GHz ja tilasin samalla 1 teratavun kiintolevyn koneeseeni. Muuten tuosta alkuperäisestä kone ei ole muuttunut paitsi seuraavat on hankittu: muistia 2 gigaa lisää, näppäimistö vaihdettu Logitech Waveen ja hiiri vaihdettu Logitech MX Revolution langattomaan laser hiireen. Ja ettei ihan unohdu niin kaiuttimetkin on hankittu ja nekin on yllättäen Logitechin Z-3e 2.1 kaiuttimet.

Elämä on laiffii

Lammas haalareissa - kiitos piirtäjälle!

Ja tässä vaiheessa alkaa se osuus jonka pitäisi jollain tavalla keskittyä minun elämään (ai mulla on semmonen?).
Kuten jo mainittua leluilla on tullut leikittyä ja kappas kummaa kun menin reilu viikko sitten vanhenemaankin. Olen nykyään jo 22-vuotias opiskelija (kyllä opiskelen vielä tietotekniikkaa).
Ai niin vappu! Kyllä juuri se opiskelijoiden ja työläisten juhla, jolloin ne joilla on valkoinen vappuhattu lukiosta voi sen laittaa päähänsä (ja minähän en tämmöistä omista!). Itsehän liikuin vappuna aniilinpunaisissa haalareissa Kuopion keskustan tuntumassa ja kyllä tulihan sitä jotain maisteltuakin.

Entäs sitten? Kesä edessä ja tukkaa ei ole paljoa päässä. Tosin kesä menee koodaillessa erästä websovellusta eräälle firmalle, joten tekemistä ei puutu!

HYVÄÄ TULEVAA KESÄÄ KAIKILLE!!

Share and Enjoy:
  • Facebook
  • Twitter
  • Tumblr
  • del.icio.us
  • Digg
  • Google Bookmarks
  • StumbleUpon
  • Live
  • LinkedIn
  • MySpace
  • Ping.fm
  • Reddit
  • RSS

Soundtrack of my live version 2

lauantai 14. kesäkuuta 2008

Sillä edellisen kerran kun tein tämän niin silloin tuli aika mielenkiintoinen yhdistelmä ja ajattelin, että samapa tuota on koittaa uudestaa. (Aikaisempi soundtrack)
Ja en epäilekään, etteikö tästä tulisi taas yhtä mielenkiintoista yhdistelmää.

Ohjeet:

  1. Laita KAIKKI mp3-kappaleesi samaan soittolistaan
  2. Pistä shuffle päälle
  3. Paina play
  4. Jokaiseen kohtaan laita biisi mikä soi
  5. Kun tulee uusi kohta vaihda seuraava biisi
  6. Ole rehellinen
  7. Kun lopetit niin pistä tämä eteenpäin

Let’s do it!

  • Alkutekstit: Angel City – Do You Know
    • En todellakaan tiedä mitä tästä tulee.
  • Herääminen: September – We Can Do It
    • Kyllä me voimme tehdä sen! Nimittäin voimme HERÄTÄ!
  • Ensimmäinen koulupäivä: Groove Coverage – Far Away from Home
    • Kaukana kotoa, kyllä.
  • Ero: Cascada – Everytime We Touch
    • Kohtalaisen hyvä osuma ;)
    • “I can’t let you go, Want you in my life.”
  • Valmistuminen: Eläkeläiset – Humppastara
    • Wait, what! Ei minusta ei tule humppastaraa
  • Elämä: Poets Of The Fall – Where Do We Draw The Line
    • Minne viiva piirretäänkään…
  • Lapsien teko: Machinae Supremacy – Rise
    • Mitähän tähänkin sitten sanoisi…
  • Henkinen lyhistyminen: Green day – Having A Blast
    • Having a blast? Maybe not…
  • Ajaminen: Seven Sun – Must Be Something
    • Jep jep, tämän tahdissa sitä voisi ajellakkin
  • Flashback: Starsplash ft. Daisy Dee – Fly Away 
    • Lennä pois!
  • Yhteenpaluu: Machinae Supremacy – Gimme More (SID) 
    • Näinhän se menee, Gimme more!
  • Lapsen syntymä: Rednex – Cotton Eye Joe
    • WTF!
  • Viimeinen taistelu: Bodies Without Organs – riding through the night
    • Just just :)
  • Kuoleman hetki: Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – Kuusikymmentäkaksi
    • Kuolenko 62 vuotiaana vai mitäs tämä ny meinaa…
  • Hautajaislaulu: Hector – Lumi Teki Enkelin Eteiseen
    • Ei paskempi osuma ;)
  • Lopputekstit: Poets of the Fall – King of Fools
    • Hahaha :P

Näin tällä kertaa. Ei ehkä niin mielenkiintosta kuin viimeksi mutta herätti ajatuksia taas.

Tehkäähän tekin tämä samainen “testi” ja linkatkaa kommentissa minulle!

Share and Enjoy:
  • Facebook
  • Twitter
  • Tumblr
  • del.icio.us
  • Digg
  • Google Bookmarks
  • StumbleUpon
  • Live
  • LinkedIn
  • MySpace
  • Ping.fm
  • Reddit
  • RSS

1/08 ei kotiudu koskaan!

sunnuntai 6. tammikuuta 2008

Tämä viesti on omistettu niille joilla alkaa tämä ns. valtion leivän syönti huomenna 7.1.08 eli niille jotka ovat saapumiserää 1/08.

Tornari(Tornihuhu) kertoo, että saapumiserä 1/08 ei kotiudu koskaan!
Se jää nähtäväksi kun aikaa on kulunut vähintään se 180 aamua, osa kotiutuu osa ei (tämäkään ei ole varmaa kotiutuuko kukaan!).

Oma TJ:ni on jo turvallisesti miinuksen puolella (jo 184 aamun verran) eli olin saapumiserää 1/07 ja kappas silloinkin tornari kertoi, että 1/07 ei kotiudu koskaan, mutta se oli väärin, sillä me kotiuduimme. TE ETTE KOTIUDU!

Ottakaa huumorilla ja huomioikaa kellonaika.
Muistakaa nämä pari asiaa:

  • TJ 362 kunnes toisin määrätään
  • KSE (Koulutuksen Suoma Etu)
  • Olette sitä alinta sakkaa (eli alokkaita eli morkuloita eli mortteja)
  • Paska valuu alaspäin
Share and Enjoy:
  • Facebook
  • Twitter
  • Tumblr
  • del.icio.us
  • Digg
  • Google Bookmarks
  • StumbleUpon
  • Live
  • LinkedIn
  • MySpace
  • Ping.fm
  • Reddit
  • RSS

Soundtrack of my life

perjantai 2. marraskuuta 2007

Ohjeet:

  1. Laita KAIKKI mp3-kappaleesi samaan soittolistaan
  2. Pistä shuffle päälle
  3. Paina play
  4. Jokaiseen kohtaan laita biisi mikä soi
  5. Kun tulee uusi kohta vaihda seuraava biisi
  6. Ole rehellinen
  7. Kun lopetit niin pistä tämä eteenpäin

Let’s do it!

  • Alkutekstit: Love Injection feat CHRISTINE / Brazil Injection
    • Jasso… Vai että tämmönen biisikin löytyy minun playlistiltä :P
  • Herääminen: All Saints – Rock Steady
    • Ei paskempi biisi aamun ensimmäiseksi
  • Ensimmäinen koulupäivä: Armand Van Helden feat Spalding Rockwell – Hear my Name Radio Edit Say my name…
    • Ei huono osuma.
  • Ero: Sin With Sebastian – Golden Boy
    • “Special, I`m special, say second best is for the rest”
    • Suoraan sanottuna en muista et mulla olisi tämmönen biisi, mutta näky tulevan.
  • Valmistuminen: BassHunter – 50 Cent – In Da Club Remix
    • Is your birthday.. no it’s GRADUATION! :)
  • Elämä: Blue Lagoon – Heartbreaker
    • “Why do you have to be a heartbreaker? Is it a lesson that I never knew?”"
    • En ole sydäntensärkijä
  • Lapsien teko: infernal – ten miles
    • “Lately, you don’t even talk to me And you don’t need me, like you used to do The only, never, ever was for me I won’t always hold my head up high”
    • Mailien päässä… no kids for me?
  • Henkinen lyhistyminen: The Who – Baba O Riley
    • “Teenage wasteland It’s only teenage wasteland. Teenage wasteland Oh, yeah Teenage wasteland They’re all wasted!”
    • Suicide? I hope not…
  • Ajaminen: YUI – Merry Go Round
    • Ööö… mistähän tässäkin on kyse…
  • Flashback: Basshunter – Hello There 
    • Hello there indeed… Juups tää napsahti ku kivi vetee. (???)
  • Yhteenpaluu: DJ Tatana – Sunset Beach 
    • Mitähän tästäkin sanoisi… Trancea on ja ihan hyvää sellaista :P
  • Lapsen syntymä: Fall Out Boy – Don’t You Know Who I Think I Am?
    • “They say Quitters never win We walk the plank on a sinking ship There’s a room outside of my front door That gets all my dreams oh”
    • Jaa-a… Kids for me after all?
  • Viimeinen taistelu: hassisen kone – rappiolla
    • “Sinä kuuntelet tv-tuolissas minun paskaista ääntäni Ja olet aivan liian laiska jotta kanavan toiselle kääntäisit Vaimollesi huudat: “Tuo sitä kaljaa! Eihän tätä kestä selvin päin”"
    • o.O
  • Kuoleman hetki: E-Type – I´m falling
    • “I’m falling… I’m falling to pieces inside my mind without you”
    • Winamp tietää että teen tätä testiä… ja sen mukaan kuolen yksin :/
  • Hautajaislaulu: Dover – Do Ya
    • “Do you want me around you? Do ya? Or do you want me to vanish? Do ya? Do you want me to stay here? Do ya? Or do you want me to go now? Do ya?”
    • Mitenhän sitä tähänkin reakoisi… en osaa sanoa…
  • Lopputekstit: Trashmen – Surfing Bird
    • “Pa-pa-pa-pa-pa-pa-pa-pa-pa-pa-pa-pa-pa-pa-ooma-mow-mow Papa-ooma-mow-mow”
    • Klassikko.. yksi all time favoriteista :)

Alkoi pelottamaan tämä Winamp… Ja se että nämä tulee vieläpä shufflella ja täysin ei minusta riippuvaisessa järjestyksessä.

Ensi kertaan hyvät kanssa surffaajat. Ja jos kiinnostaa niin tee ihmeessä tämä testi ja pistä kommenttia minulle ja ennen kaikkea linkki testiisi :P

Share and Enjoy:
  • Facebook
  • Twitter
  • Tumblr
  • del.icio.us
  • Digg
  • Google Bookmarks
  • StumbleUpon
  • Live
  • LinkedIn
  • MySpace
  • Ping.fm
  • Reddit
  • RSS
Twitter Tumblr Delicious Flickr Mail