Joulupohdinta

Jo joutui joulu taas. Huomenna on jouluaatto joten perjantaipohdinta on oikeaan aikaan. Samaan aikaan on ollut monta muutakin jouluista settiä menossa kuin itse joulu.

Aloitetaan perinteisistä ja ei niin perinteisitä joulukalentereista. Itsellänihän on jo oikeastaan pieni perinne, että joko teen uuden joulukalenterin tai parannan vanhaa joulukalenteria. Teen nimittäin sen tapani mukaan verkkoon. Tänä vuonna tein täysin uuden osoitteeseen joulu.kalenteri.me. Tämä on ollut tähän astisista joulukalentereistani suosituin. Hieno homma ja vielä ei ole myöhäistä kahlata kaikkia luukkuja läpi!

Toinen erittäin pirullinen asia on Steamin joulutarjoukset. Tässä vaiheessa voi sanoa viimeistään hyvästit viimeisillillekkin roposille kukkarossa. Olen hankkinut jo yhden Indie-pelipaketin ja pari pienempää peliä siihen kaveriksi. No tänä jouluna on vielä tuo pirun lahjasetti, joten pelattava on jos meinaa voittaa jotain. Ei ole kovin hyvää tuuria ollut vielä tossakaan, mutta jospa se palkitsisi vielä.

Vietän joululomaa maanantaihin asti, joten saa hieman rentoutua täällä maalla. Saunoessa ja syödessähän se joulu taitaa mennä, mutta eikös se niin pidäkin?

Hyvää joulua teille kaikille!


Talveton perjantai

Eihän se talvi sieltä tule, sinällään ei haittaa yhtään, koska tämmönen keli on ihan jees – ei tartte autoa puhdistella lumesta, ei tartte olla kylmissään, ei lumitöitä ja ei tartte miettiä missä vaiheessa liukastut. Tietysti olisi kiva jos näyttäisi talviselle ja näin, mutta eiköhän se tule kanssa ajankohtaiseksi vielä jossain vaiheessa.

Lue lisää »


Joulukalenteri

Kuten vähän perjantaipohdinnassa sanoinkin niin piti koodailla joulukalenteri tälle vuodelle. No minä tänään koodailin sitten joutessani sen valmiiksi asti. Sehän on koodattu simppelisti käyttäen PHP:tä ja simppeliä HTML ja CSS settiä. Colorboxin avulla tuli toteutettua tuo luukkujen aukeaminen. Ei mikään kauhean kummonen homma, mutta silti itse tykkään siitä.

Tänä vuonna kalenteri tulee sisältämään kuvien lisäksi videoita ja sitten ehkä jotain muuta mukavaa – mitä nyt satun keksimäänkin. Voitte muuten vielä ehdottaa mitä haluatte nähdä joulukalenterin luukkujen taakse.

Osoitehan on Joulu.Kalenteri.me.


TGIF

Thank God It’s Friday tosiaan. Perjantai on sen merkki, että alkaa viikonloppu ja on hieman vapaata. Tai no… vapaata varsinaisista töistä :D Tarkoituksena olisi hieman koodailla ja neppailla jotain jännää. (Siitä kohta lisää)

Viime viikolla tuli oikeastaan perjantaipohdinnan tilalla tämän sivuston kuusi vuotis postaus. Tänään koitetaan päästä taas “normaaliin” rytmiin ja kirjoittaa se perjantainen pohdinta. Tuli myös lyhennettyä tätä blogin kirjoitusjonoa ja kirjoitettua iPad 2:sta pieni postaus.

Niin… joulukin on tulossa, eli pitää koodailla se joulukalenteri. Tänä vuonna lähdetään kuva/video/ääni linjalle, aikaisemmin kyseessä on ollut pelkästään kuvat. Nyt on viimeiset hetket ehdottaa kuvaa/ääntä/videota tuohon kalenteriin. Tulen julkaisemaan kalenterin osoitteen ensi viikolla.

Ai niin, tästä en olekaan maininnut! MarkoKaartinen.net -sivuston Facebook sivulla on nyt “username”, eli pääset suoraan osoitteella https://www.facebook.com/MarkoKaartinen.net sivuille – hienoa :)

Tämmönen tällä kertaa, taidan alkaa suunnitella tuota joulukalenteria.


Joulukalenteri on täällä taas

Joka vuotinen joulukalenteri on täällä taas. Nyt voin rehellisesti sanoa, että en muista yhtään mitään siitä millaisia kuvia siellä on. Kalenteriin pääset valikon Joulukalenteri linkistä tai käyttämällä seuraavaa osoitetta:

http://www.markokaartinen.net/joulu/

Huomenna avautuu ensimmäinen luukku!