MacBook Pro

Olen käyttänyt MacBookkiani nyt viikon verran ja ajattelin jakaa teille hieman mielipiteitätni ja kommettejani tästä vekottimesta. Eli käytössäni on ollut halvin näistä 13 tuumasista MacBook Pro malleista ja lyhyesti sanottuna olen ollut erittäin tyytyväinen tähän koneeseen.

Akkukesto

Akkukesto oli yksi hankintasyistä ja tällä hetkellä kun sovelluksia on auki useita ja käytän monenlaista sovellusta yhtäaikaa (selainta, tweetdeck, mail, photoshop, spotify, yms). Niin ei voikaan olettaa, että päästään siihen täyteen 10 tuntiin mitä spekseissä luvataan. Olen päässyt omalla käytölläni kuitenkin kuuden tunnin paremmalle puolelle! Olen tyytyväinen tähänkin, sillä aikaisemmat läppärini pääsivät 2-3h paikkeille jos sinnekkään. Tietysti voisin päästä pitemmälle jos pienentäisin näytön kirkkautta enemmän akulla ollessa ja näppäimistön valoja, mutta olen jotenkin koukuttunut näppiksen valoihin (ainakin illalla).

Mac OS X

Tämä käyttöjärjestelmä oli minulle aivan uusi tuttavuus. Tai no sillä tavalla uusi etten ollut käyttänyt tätä aikaisemmin. Siirtymä Windows maailmasta oli suhteellisen kivuton sillä tämä on suhteellisen helppokäyttöinen. Alussa oli tietenkin pari ongelmaa esim. softan asennuksen kanssa, mutta sekin opittiin hyvin nopeasti.

Käyttöjärjestelmässä on hyviä oivalluksia, kuten dock on erittäin näppärä. Samoin se, että ylhäällä oleva valikkopalkki (liekö oikea termi mutta kutsun sitä nyt sillä) on ovela kun se vaihtuu jokaisen aktiivisena olevan ohjelman mukaan sisällöltään sen ohjelman tarpeita vastaavaksi.

Olen oikeastaan vielä tutkimassa tätä käyttöjärjestelmää, joten paljon on varmaan vielä piilossa. Tosin vaikuttaa erittäin hyvältä viritykseltä ja tätä tullaan vielä käyttämään hyvinkin paljon.

MacBook Pro

Käsittelen tässä nyt tätä laitetta itsessään eli vähän sitä sun tätä tästä vekottimesta. Voisin aloittaa vaikka rungosta. Tämä on Applen sivujen mukaan ollut yksi alumiini blokki alussa ja siitä työstetty koneeksi. En ole huomannut minkäänlaista nitinää/natinaa kuten aikaisemmissa koneissani on ollut.

Näppäimistö on tässä laitteessa loistava. Pidän tämänkaltaisesta näppiksestä, jossa on hieman väliä. En ihmettele miksi muut läppärivalmistajat matkivat Applea näissä. Minulle oli myös hieno ominaisuus se, että näppiksessä on taustavalot! En ole ennen tiennyt, että niitä tarvitsisin. Nyt taas pidän niitäkin päällä oikeastaan koko ajan.

Touchpad on myös loistava! Pinta-ala siinä on iso joten tilaa liikkua on, sekä parhaimmillaan tarvitset neljä sormea, että saat tehtyä toimintoja helposti. Käytän touchpadia oikeastaan ennemmin kuin hiirtä paitsi jos kyse on pelaamisesta tällä vekottimella (jooo minecraft toimii!).

Liitännöistä voisin hieman nurista. Tahtoisin, että USB portteja olisi pari lisää – ne nimittäin tulee loppumaan kun hiiri on yhdessä ja mokkula toisessa. Onneksi on olemassa USB-hubi, joka pitää hankkia mahdollisimman pian tähän.

Melkein unohdin mainita sen, että tämähän on pirun hiljainen kannettava! Entinen kone huusi kun vietävä, kun sitä käytti. Se ei normaalikäytössäkään ollut näin hiljainen kuin tämä on ollut äänekkäimmillään.

Jotain todennäköisesti unohdin mainita, jos näin kävi niin uusi blogipostaus siitä sitten. Mutta todennäköisesti tästä tulette kuulemaan vielä lisääkin! Ja jos on kysymyksiä tästä vekottimesta niin antaa palaa!


iPhone 4 – käytössä

Jatketaan tätä linjaa nyt hetken vielä (aikaisemmet artikkelit). Eli olen nyt pari viikkoa käyttänyt iPhone 4:sta ja olen ollut tyytyväinen siihen ja varsinkin siirtymä 3G:stä neloseen oli huomattava parannus.

Mitä nyt ensimmäisenä oli mielessä kun paketti tuli haettua postista? “Täh, näin pieni paketti?!” Nimittäin ero 3G:n pakettiin oli huomattava sillä se oli yli kaksi kertaa pienempi!
Paketin aukaistuaan löytyi sieltä perus setti eli pikaopas, Apple tarroja, laturi (joka on myös pienentynyt!), perus usb piuha, perus Apple kuulokkeet (joista en niin välitä) sekä tietty itse iPhone 4.

Kooltaan iPhone 4 ei eroa paljoa 3G:stä, lähinnä ohuempi ja muotoilu on muuttunut huomattavasti nelosessa. Itse pidän tästä muotoilusta ja 3G ei tunnu enää samalta sen jälkeen kun nelosta on käpistellyt ja käyttänyt.
Näyttö! Se on 3G malliin verrattuna paljon parempi ja tarkempi. Myös akun kesto ja itse puhelimen toimivuus parani silmissä. Seuraavan kappaleen jälkeen olevista kuvista voitte todeta näytön resoluution kasvaneen ja laadun olevan hyvä!

Nelonen toi myös minun käyttöön moniajon ja se toimii oikeastaan huomaamatta kun ohjelma jää taustalle hyrräämään. Sen saa näppärästi sieltä auki ja käyttö jatkuu siitä mihin jäit.
iOS:n uusin nelos versio toi myös kansiot käyttöön iPhoneen, joka on mielestäni aivan loistava asia! Nyt ei ole monella ruudulla ohjelmia vaan ne saa loogisesti kansioihin.

Jos hieman pelaamisesta puhuisin vielä. iPhone 3G:llä tuli pelattua hieman alkuaikoina, mutta nyt nelosella pelaaminen on ollut suhteellisen hauskaa taas. Angry Birds on ollut erittäin koukuttava peli! (loppu kentät kesken)
Hyvä alusta tällekkin touhulle!

Ja sitten se paljon mediahuomiota saanut “kuoleman ote”. Okei, tätä piti testata heti kun sain puhelimen aktivoitua ja palkit oli täynnä. Aluksi ei meinannut mitään eroa tulla, mutta kun hetken odotti niin tippui palkit pari pykälää alaspäin. Mutta mitäpä kuvittelit kun pidät sitä antennin kohdalta kiinni?
Viikon aikana ei ole kertaakaan puhelu katkennut, ei tippunut pois verkosta, eikä ollut muutenkaan ongelmia puhelimen kanssa.


Vuosi ja 4 kuukautta iPhonea

iPhonen ensimmäinen Suomeen tullut versio on ollut minulla vuoden ja neljä kuukautta. Eli omistan iPhone 3G:n 16 gigasena ja en ole katunut päivääkään sen hankkimista.

Nyt ajattelin hieman jakaa ajatuksia ja mietteitä kyseisestä luurista tältä ajalta. Todennäköistä on se, että jotain unohtuu.

Alku
Alussa luuria tuli käpisteltyä todella paljon sillä olihan se minulle jotain aivan uutta ja aina käy näin, kun saa uuden lelun. Tällöin akkukesto oli todella kovilla, kun koko ajan piti jotain saada tehdä puhelimella.
Tietenkin piti asennella kaikenlaisia appseja ja koittaa mahdollisimman paljon eri juttuja ja pelejä yms yms. Osa kävi turhiksi ja niitä poisteltiin ja tuloksena iTunesissa suhteellisen kattava lista eri appseja joita ei ole asennettuna puhelimeen.
Mutta oli se jotain niin hienoa ja erilaista entiseen Nokian N80 puhelimeen verrattuna. Olin myyty heti alusta lähtien.

Nykykäyttö
Käytän iPhonea päivittäin, siihen tulee sähköpostit (henk.koht, työ, koulu). Myös sosiaalisia medioita löytyy luurista, esimerkiksi Twitter, Facebook ja Tumblr.
Kuten näistä appseista voi jo päätellä, ei iPhonen kanssa voi olla ilman datapakettia. Nettikäyttö kyseisellä laitteella on suunnattoman helppoa ja vaivatonta, joten satunnainen surffauskin on miellyttävää hyvän käyttöliittymän ansioista.

Puhelimeen on tietenkin tullut hankittua erilaisia “lisäosia” kuten näytönsuojia (pakollinen!!), takakanteen “tarra”, autolaturia, autoteline, perus usb piuhoja sekä pientä sekalaista sälää.
Appseja on tulut hankittua x määrä ja minulle hyödyllisimmät niistä on käytössä tälläkin hetkellä.

Ongelmat
iPhonen kanssa ei ole ollut ongelmia paljoa verrattuna edelliseen Nokialaiseeni. Kerran olen joutunut käyttämään luuria Sonera pisteessä ja sillonkin ongelman olisi voinut itse ratkaista, mutta en onnistunut siinä silloin. Kertaakaan en ole huoltoon joutunut tukeutumaan ja puhelin on ollut minun käytössäni koko tämän ajan, joka on loistava asia!
Nyt uusimman softapäivityksen jälkeen puhelin on hidastunut jonkin verran ja “lagia” on välillä.

Sonera?!
Suurin osa jättää iPhonen hankkimatta Suomesta, koska operaattorina on Sonera. Tämä oli ehkä suurin kynnys itsellenikin ja osa minusta haluaa eroon Sonerasta, mutta tällä hetkellä se ei onnistu. Tosin toiveissa on, että iPhone 4 tulisi Suomeen ilman sim lukitusta, mutta epäilen suuresti tätä.
Säästäisin todennäköisesti noin 10 euroa kuussa, jos siirtäisin liittymäni esimerkiksi Saunalahdelle, mutta sitten en voisi käyttää iPhonea. Jailbreikkaus ei sinällään ole vaihtoehto vielä, koska em. lagi on jo tarpeeksi ärsyttävä ilman sitä softaa.

iPhone 4?
Tulenko vaihtamaan luurin tähän? Hieman himottaisi kyllä ja luettuani Soneran sivuja, että voin ottaa lukituksen pois 3G:stä jos otan toisen määräaikasen puhelimen sen tilalle. Tämä passaisi kyllä sinällään hyvin, koska 3G:lle olisi jo ottajakin ;) Se vaikuttaa vielä, että millä hintaa puhelinta tullaan tarjoamaan ja onko siinä sim lukkoa.
Itseäni ei kauheammin hetkauta antenni ongelmat, mistä mediassa on ollut puhetta. Jos muovilärpäke ratkaisee ongelman niin hyvä. Tietty harmittavaa, että tämmösiä ongelmia on puhelimassa, jospa Suomeen tulisi toimiva erä.

Tämmöstä tällä kertaa, jatkan uudistuksen työstämistä alkavalla viikolla! Jos loppuviikosta saisi jotain toimivaa. Testejä tehdään koko ajan ja uutta sivua työstetään tälläkin hetkellä!