Linode

Olen pyöritellyt useamman vuoden VPS settejä. VPS on siis virtuaalipalvelin ja VPS tulee sanoista Virtual Private Server. Olen kokeillut usammankin eri palvelutarjoajan tuotteita ja pettynyt jokusen kerran joutessani ja hävinnyt joskus jopa jokusen euron rahaakin. Olen nyt vihdoin löytänyt jokusen luotettavan jossa homma vaan pelaa, nyt oikestaan olen löytänyt yhden luottopaikan.

Kyseessä on nimittäin Linode niminen paikka, josta saat suhteellisen edullisesti VPS:n joka toimii pirun hyvin vielä. Halvin paketti maksaa 19,95 dollaria ja sillä saat jo rahallesi suhteellisen hyvin vastinetta. Ei tule äkkiseltään mieleen kertaakaan milloinka Linode ei olisi toiminut.

Euroopassa asuville fiksuin sijainti VPS:lle on tietysti eurooppa tai mielummin joku lähimaa. Linodessa taas lähin on brittein saari, mutta sieltä yhteydet tänne tuntuu pelaavan sutjakkaasti. En ole huomannut mitään eroa nopeuksissa, ainakaan normikäytössä.

Hallintahan tuolla on kerrassaan loistava, samaten ohjeet – siellä on hurjasti erilaisia ohjeita eri tilanteisiin. Olenpa tuunannut niinkin, että mailit kulkee loppuunsa Googlen tarjoamien palveluiden kautta – näppärää. Tulen sijoittamaan tulevaisuudessa julkaisemani projektin tuonne Linoden päälle, koska se toimii niin hyvin.

Suosittelen lämpimästi Linodea ja sen palveluita!


Pottu

Nyt kaikki miettii, että mikähän peruna artikkeli täältä on tulossa. No tällä kertaa en ala perunasta puhumaan, eikä nyt kyllä liipata ruokaa millään muulla kuin tuolla nimellä.

Mikä on Pottu?

Pottu on nimittäin minun pitkäaikainen projekti. Kyseessähän on siis minun oma virtuaalipalvelin. Virtuaalipalvelinhan (vps) on käytännössä osa fyysistä palvelinta, virtuaalipalvelinhan käyttäytyy kuitenkin kuin oikea fyysinen palvelin. Tämän takia vps:n voi saada suhteellisen edullisestikin.

Yksinkertaisesti sanottuna Pottu on minun oma leikkikenttä ja testialusta. Potulla on myös käyttäjiä jokunen kappale ja muutama palvelu heitä varten. Mitään en veloita tästäkään lystistä!

Pottu tarjoaa tällä hetkellä käyttäjilleen shellin (lähinnä irssin ajamista varten), sähköpostin, sivutilan ja halutessaan sql-tietokannan. Potulla on myös Wiki, Webmail, blogi ja omat sivutkin – näiden osoitteet tulet löytämään artikkelin lopusta.

Historia

Piti ihan tarkistaa tätä blogipostausta varten milloin Pottu syntyi – etsinnän tuloksena sain päivän 5.9.2008. Eli Pottu on jo 2,5 vuotta vanha! Pitää seuraaville synttäreille kehitellä jotain mielenkiintoista.

Homma lähti pyörimään idealla, että haluan kokeilla palvelimen ylläpitämistä ja vps:n avulla se oli helppoa ja suhteellisen edullistakin. Tätä ideaa onkin sitten pyöritetty edellä mainitut 2,5 vuotta ja uskon, että tästä on ollut vain hyötyä itselleni.

Aluksi Pottu tarjosi vain shellin ja oman kiinnostuksen myötä homma on laajentunut. Viimeisimpänä suorituksena olen saanut toimivan e-mail palvelimen pyörimään Potulle joten @pottu.fi e-mail osoite toimii loistavasti!

Pottu on ollut monella eri palveluntarjoajalla ja on tullut havaittua ne tietyt joita kierrän kaukaa ja ne tietyt joilla homma pelaa. Tässä hommassa kävi niin, että ensimmäinen oli paras palveluntarjoaja ja sitten se ostettiin – tämän jälkeen palvelu siirtyi pois kyseiseltä tarjoajalta. Olen kokeillut niin ulkomaisia kuin kotimaisia ja tällä hetkellä olen kotimaisella palveluntarjoajalla ja homma pelaa hyvin.

Tulevaisuus?

Potun tulevaisuus näyttää hyvältä. Olen juuri saanut tehtyä siirron takaisin suomalaiselle palveluntarjoajalle, joten olemme taas suhteellisen varmalla pohjalla. Palveuitakin on nyt enemmän kuin koskaan ennen ja homma pelaa tällä hetkellä loistavasti.

Tulen jossain vaiheessa ottamaan käyttöön puoliavoimen rekisteröitymisen, eli tulen ottamaan lisää käyttäjiä Potulle. Tästä saatte lisää tietoa Potun sivuilta ja seuraamalla Potun blogia (näiden osoitteet löytyy artikkelin lopusta).

Mistä löydän Potun?

Pottu on taas monessa mukana. Potulla on omat kotisivut osoitteessaa www.Pottu.fi. Potun Wiki taas löytyy osoiitteesta wiki.pottu.fi. Tietysti jokaisella itseään kunnioittavalla palvelimella on oltava oma Twitter tili: twitter.com/Pottumaa. Twitter muuten päivittyy täysin omatekemän skriptin kautta tuonne. Tietysti se blogi vielä: pottu.tumblr.com


Palvelimen hurinaa

Osa tietääkin, että olen pyörittänyt omaa virtuaalipalvelinta jo parisen vuotta ja ajattelin hieman kertoa kokemuksiani ja mietteitäni.

Ensinnäkin selitetään teille sana palvelin:

Palvelimella (ark. serveri, servu) tarkoitetaan tietoliikenteen yhteydessä tietokoneessa suoritettavaa palvelinohjelmistoa  sekä tällaista ohjelmistoa suorittavaa tietokonetta. Palvelinohjelmistojen tehtävänä on tarjota erilaisia palveluja muille ohjelmille joko tietokoneverkon välityksellä tai paikallisesti samassa tietokoneessa. Palvelinta käyttävää sovellusta tai tietokonetta nimitetään asiakkaaksi. (wikipedia)

Seuraavaksi selitetään teille sana virtuaalipalvelin:

Virtuaalipalvelin vastaa tavallista palvelinta  sillä erotuksella, että virtuaalipalvelimessa käyttäjä ei omista laitetta kokonaan, vaan samassa koneessa ajetaan virtuaalisesti monta palvelinta. Virtuaalipalvelinalusta voi olla useaa tyyppiä: sellaista joka tarjoaa koko-virtuaalipc:n, jolloin käyttäjä voi käyttää sitä kuin tietokonetta (asentaa oman käyttöjärjestelmän jne.) taikka sellaista, jossa käyttöjärjestelmä on kiinteä eikä sitä pysty vaihtamaan. (wikipedia)

Ja kun teille on selvitetty pari termiä niin voidaan jatkaa itse artikkelin kanssa. Mikäli joku termi jää epäselväksi niin kysykää kommenteissa, niin koitan vastata mahdollisimman hyvin.

Alku

Aloitin virtuaalipalvelinten kanssa pelailun parisen vuotta sitten ja silloin tarkoituksena oli pääasiallisesti oma testiserveri ja irc shelli. Homma kasvoi hieman ja siitä muodostuikin kavereiden ja tuttujen irc shelli palvelu enemmänkin. Noh mikäpäs siinä kun saadaan palvelimen resursseja hyödynnettyä useammalle käyttäjälle ja samalla saan itse hyvää harjoitusta palvelimen ylläpidosta.

Alkuun palvelimella pyöri siis Irssi shelli, bounceri ja Lighttpd (tietty php:n kera). MySQL lisättiin optimoituna hieman myöhemmin palvelimelle.

Ongelmat

Quakenet tuotti ongelmia alusta asti trustien takia ja niiden saamisen vaikeuden takia. Nämä ongelmat ovat vieläkin tapetilla ja niiden kanssa tullaan taistelemaan jatkossakin.

Hostit… Aloitin virtuaalipalvelinten kanssa säätämisen hyvällä suomalaisella hostilla, mutta se ostettiin ja hinnat nousivat radikaalisti. Tämän jälkeen olen palvelimen joutunut siirtämään useampaan otteeseen erilaisten syiden takia. Nyt on palvelin siirrossa takaisin Suomeen ja hosti on vaikuttanut erittäin lupaavalta.

Mietteitä

Olen ennen virtuaalipalvelimia pelaillut ihan fyysisten rautapalvelimien kanssa, lähinnä webbipalvelimen kanssa säätänyt. Jos joku muistaa taannoisen MarkoHostingin niin se oli ensimmänen kosketus webbipalvelimiin, tosin aluksi pyöri Windowsin päällä, mutta siirtyi sitten Linuxiin. Tämä on kuitenkin kuollut projekti ja sitä ei tulla herättämään eloon.

Virtuaalipalvelinten kanssa säätäminen on ollut hyvä kokemus kaikin puolin, sillä tämä tuo kokemusta työelämään ja on vähän näyttöjä, että tämmöistä olen tehnyt ja tämmöinen pyörii minulla tälläkin hetkellä. Myös se ettei itse tarvitse majoittaa fyysistä konetta omaan nurkkaan hurisemaan on iso plussa ja se, että on kiinteä ip-osoite tuo suhteellisen paljon etua dynaamiseen verrattuna.

Uusimpana kokeiluna tuli laitettua pyörimään mailipalvelin (???), joka on tällä hetkellä siinä tilassa, että voin lähettää ja vastaanottaa sähköposteja sekä lukea webmailin/sähköpostiohjelman kautta niitä. Jossain välissä tulen koittamaan siihen vielä spämmifilttereitä, maililistoja ja ehkä jotain muuta, ehdottakaa!!

Tämänhetkinen tilanne

Tällä hetkellä virtuaalipalvelin pyörii, mutta on odottamassa siirtoa uudelle hostille. Quakenetin trustipolitiikka hidastaa taas toimintaa. Palvelimen resursseja tullaan siirron jälkeen hyödyntämään enemmän ja paremmin,sekä mahdollisesti laajennetaan toimintaa hieman.

Tulevaisuus

Tulen jatkamaan kokeiluja virtuaalipalvelimen kanssa ja laajennan osaamistani ja tietämystäni sillä saralla. Jossain vaiheessa tulen myös laittamaan fyysisen rautapalvelimen jonnekkin hyrräämään – todennäköisesti vain lähiverkkoon, mutta pieni testipenkki olisi ihan hyvä ratkaisu.

Myös virtuaalipalvelimen hallintaan olisi tarkoitus koodailla jonkinlainen webbipohjainen käyttöliittymä. Nyt hallinta tapahtuu käsin ja vain yksi bash skripti on tehty helpottamaan hallintaa.

Kysymyksiä, kommentteja, ehdotuksia?! Rohkeasti vaan, en pure!


Kun asiat menee päin honkia

Tehdääs välistä jotain semmoista mitä en ole tänne blogin puolelle tehnyt pitkän aikaan ja sehän on se, että typottelen juttu näinkin vähän aikaa tapahtuneesta.

<avautuminen>

Eli aloitetaas tästä nörtimmästä asiasta.
Nimittäin oma shelli/web/säätö -palvelin hosti meni Futuronin hoiviin ja ne jotka tietää yhtään tästä alasta niin kiroaa Futuronia NYT. (kiitos)
Joten tämä tietää siirtoa Futuronilta toisaalle. Se uusi paikka ei ole vielä varmistunut ja sitä ei ole tilattukaan vielä.
Kyllä nyt joku pissii omaan pakkiin (intti vertaus) tässä hommassa, sillä menivät yhden loistavan palvelun pilaamaan totaalisesti, niin palvelun kuin hinnan puolesta.

Ja ihan kuin tämä ei tuottaisi tarpeeksi ongelmia minulle, niin tässä niitä tulee ampärillinen lisää.
Jotkut tietää, että täällä on remppa menossa (siis taloyhtiössä) ja siihen liittyen tämäkin kämppä rempataan, mutta asioilla on tapana mutkistua ja muuttua hyvinkin pikaisesti. Sain tänään lippulappusen postiluukusta, jossa luki seuraavaankaltaista: “1.6. alkaen seuraavien asuntojen vedentulo katkaistaan (ja kyllä asuntoni oli listassa) ja tällöin ei vettä tule.”
Noh tämähän tietysti pistää ketuttamaan hieman lisää vielä sillä kuten tarkkaavaiset tajuaa niin 1.6. on 2 VIIKON päässä. Ja eikä tässä vielä kaikki! Vesikatko kestää reilut 3kk ja tässähän ei ole mitään järkeä enää jäädä asumaan tähän, koska 3kk ajalta EN ala maksamaan vuokraa.
Eikä tässäkään vielä kaikki! Ja nyt jotkut ajattelee: “mene kesäksi porukoille tjs.”. Muuten joo, mutta kesä on oltava näillä seuduille erinäisten töiden takia ja porukat asuu liian kaukana tähän tarkoitukseen soveltuen, joten ainut mahdollisuus on hankkia suhteellisen lyhyellä varoitusajalla asunto ja muuttaa ja ja ja ja ja…. (ressi)

</avautuminen>

Kiitos ja hyvää yötä!