Kuusi vuotta

MarkoKaartinen.net domain hankittiin tasan kuusi vuotta sitten – tätä päivämäärää voidaan pitää siis MarkoKaartinen.netin syntynä. Tässä postauksessa tulen käsittelemään hieman mitä kuuden vuoden aikana on tapahtunut sivustolla ja elämässäni eli pieni kertaus alkaen vuodesta 2005.

2005 oli sinällään mielenkiintoinen vuosi, olin viimeisiä hetkiä kauppiksessa ja datanomin paperit oli lähes taskussa ja työharjoittelu edessä. Olin siis melkein valmistunut ammattiin ja osittain työharjoittelun kautta sain tämän domainin. Kävi nimittäin tuuri ja sain tämän domainin pienenä ennakkona työharjoitteluun – firma jossa olin teki nimittäin webhostausta ja muuta sen kaltaista.

2006 oli taas se vuosi jona paiskoin töitä tai no… alkuvuoden olin työharjoittelussa (tammi-toukokuu) ja siitä sitten datanomin papereiden kanssa työkkärin luukulle. Töitähän ei sinänsä löytynyt heti vaan jouduin tekemään pientä haeskelua, lopulta päädyin Maaningan kunnalle it-tukihenkilöksi (työkkärin tukema) ja sitä kautta tuli sitten tehtyä jokunen kuukausi noitakin hommia. Nämä työt piti lopettaa 2006 lopussa sillä armeija kolkutteli oven takana…

Mitäpä voisi sanoa vuodesta 2007, muuta kuin sen, että olin armeijassa puolet siitä. Olin Kainuun Prikaatissa 180 aamua ja lopulta lähdin sieltä pois jääkärinä (Panssarintorjuntaohjus 2000 – ampuja). Intin jälkeen kävin tekemässä vielä pari kuukautta töitä Maaningan kunnan it-tuessa. Tämän jälkeen lähdin ammattikorkeakouluun Kuopioon, tietenkin tietojenkäsittelypuolelle.

Vuosi 2008 oli oikeastaan aika perus opiskelijavuosi, blogiin tuli kuitenkin 62 kirjoitusta, joita voitte ihmetellä arkiston kautta. 2009 vuosikin oli suhteellisen normaalia settiä, opiskelin ja näin, mutta erikoisuutena tuli se, että aloin työskentelemään koodaushommissa työni ohella. Tuli ensimmäinen kosketus nykyiseen asiakkaaseen (silloiseen työnantajaan).

2010 oli taas aktiivisin blogivuosi koskaan tässä blogissa (ennen vuotta 2011 ;)). Silloin tuli mm. ensimmäinen Macbookki tähän huusholliin, helkutti kaikkea sitä :D Nyt en tosin vaihtaisi sitä mihinkään. Silloin tuli myös aloitettua seurustelusuhde nykyisen avopuolison kanssa.

Tämä vuosi on ollut vähintäänkin mielenkiintoinen. Paljon on tapahtunut – tosin “bisnes”-puolella. Valmistuin vihdoin tietojenkäsittelyn tradenomiksi ja samalla tuli tehtyä suurin muutos omalla urallani ikinä – aloin yrittäjäksi.

MarkoKaartinen.net on elänyt minun mukanani ja monia ulkoasuja on ollut matkan varrella. Toivottavasti voin kirjoittaa 4 vuoden päästä 10-vuotis kirjoituksen.

Kysynpä tässä vielä, mitä haluaisitte tältä sivustolta? Haluatteko nähdä jotain tiettyä? Kuvaa, videota, ääntä tai jotain – se voi olla ihan mitä vain! Ehdota :)


Arkiston tutkailua

Tutkailinpa tuossa arkistoa huvikseni ja huomasin, että tänä vuonna ollaan aika kovassa vauhdissa – mikäli siis verrataan viime vuoteen. Tosin ensin voisi kertoilla vuosion 2008 ja 2009 lukuja, koska nekin näkyy arkistossa vallan mainiosti. 2007 vuodelta on vain pari postausta tuotu tänne, joten se ei ole kovin vertailukelpoinen enää.

2008 vuonna olin kirjoitellut 62 postausta tänne ja se on minusta suhteellisen hyvä määrä, vaikka oli siellä näköjään pieni taukokin mukana (pariin kuukauteen ei tullut mitään blogipostausta ulos -huh!).

2009 vuosiluvulla taas tuli postauksia vain 47 ja siellä oli oikeastaan kaksi kuukauden mittaista paussia. Tämä taitaa olla tähän astisista vuosista huonoin postauksien kannalta ainakin. En osaa nyt enää vastata miksi näin, koska siitä on kuitenkin pari vuotta aikaa jo!

2010 taas oli alkuvuodesta erittäin hiljainen ja silloin tuli vain 13 postausta, mutta loppuvuodesta päästiin vauhtiin ja koko vuoden määräksi saatiin 107 postausta! Todella hyvä lukema mielestäni ja joka kuukausi tuli kuitenkin jotain kirjoitettua ja jos tuosta lasketaan hieman niin saan tulokseksi noin 2 postausta per viikko.

Tämä vuosi on ollut alkuvuodesta jo hyvää tykitystä! Tähän mennessä postauksia on tullut jo 53 kappaletta ja verrattuna viime vuoden tilanteeseen tässä vaiheesssa se on jo 40 postausta enemmän! Tosin paha mennä ennustamaan tulevaa loppu vuotta, mutta mikäli tahti pysyy samana niin päästään vähintäänkin samoihin! Laskeskelin vielä tammikuun ja huhtikuun välisille postauksille viikottaisen arvon ja sain tulokseksi hieman vajaa 3 postausta per viikko. Olen siis viikossa kirjoitellut jo yhden postauksen enemmän, tästähän voi tulla kaikkien aikojen paras vuosi blogin kannalta – siis jos tahti pysyy tämmöisenä! Laskeskelin vielä montako pitäisi tälle vuodelle tulla, jos tämä sama tahti pysyy päällä – tulokseksi sain 150 postausta!

Arkistoa on mielenkiintoista selata aina silloin tällöin ja välillä löytyy mielenkiintoisia postauksiakin. Se on harmillista, että 2007 vuodelta on näin vähän tallessa ja ennen sitä olevat kirjoitukset ovat varmaan karussa myöskin – pitää ehkä tutkia varmuuskopioita, jos sieltä löytyisi jotain.

Toivotan arkistojen uumenista teille hyvää viikonloppua!


Tilapäivitys

Julkaisin listauksen omista GitHub projekteistani tänne sivustolle. Löytyy valikosta GitHub -linkin takaa.


Artikkelin eri tyypit(?) saapuivat

Kuten oletta parin päivän aikana huomanneet, olen tehnyt erilaisia muutoksia. En kovin isoja, mutta muutoksia kuitenkin. WordPress 3.1 toi mukanaan uudistuksia ja yksi niistä on tämä kömpelösti suomennettu artikkelin eri tyypit (post formats). Olen ottanut käyttöön pari erilaista täällä sivustolla ja ne ovat: linkki, kuva, ääni, video, tilapäivitys ja tietysti tämä normaali postaus.

Ehkäpä nämä eri tyypit selittävät itse itsensä ja parin päivän aikana on tullutkin jo esimerkkejä näistä. Tietysti ehkä hauskin on tuo tilapäivitys, sillä se mahdollistaa minulla hieman lyhyempien blogauksien teon tänne sivustolle. Videoihin tein vielä semmoisen extra palikan, jonka avulla saan laitettua tähtiarvion videosta. Ääni tulee yleensä suoraan Spotify linkkinä, joten tarvitset Spotifyn sen kuuntelemiseen.

Tälläistä tällä kertaa ja lisää tietoa artikkelien tyypeistä voit lukea WordPressin Codexista.


Blogi päivitetty

Päivittelin blogin WordPressin 3.1 versioon. Ilmoitelkaahan jos jotain kummaa on tapahtunut.

(otin btw backupit kannasta ja filuista samalla)